Kirjailijavierailut, kurssit ja luennot

Tulossa Turun Kirjan talolle:

Lempeän kirjoittamisen viikonloppu

*

Kerron mielelläni kirjailijantyöstä & esiinnyn niin lapsille kuin aikuisillekin. VIRTUAALIVIERAILU onnistuu myös.

Koulut, kirjastot, lukupiirit, tyky-päivät, kaikki käy. Voin lähteä minne päin Suomea vain, kun aikatauluista sovitaan. Kirjallisuusterapiaa opiskelleena kirjoittamisen ja lukemisen hyvinvointivaikutukset ovat minulle tärkeä aihe ja soveltuvat tyky-päivän ohjelmaan. Olen pitänyt esimerkiksi iloa luovuudesta -tyky-sessioita. Myös aika monen kirjoituskilpailun raadissa olen istunut.

Vierailu järjestyy parhaiten Lukukeskuksen kautta. Katso tästä myös esittelyni Lukukeskuksen sivulla.

Töiden nykykatsaus

Opetus- ja luennointitöitä teen nykyään silloin tällöin-säännöllisesti.  Suuri osa koulutuksistani tilataan suoraan jollekin tietylle ryhmälle, joten on hauskaa tehdä näkyväksi sitä, kuinka monenlaisia kursseja on tullut pidettyä.  Tässä joitakin esimerkkejä reilun vuoden ajalta, siis alkaen vuoden 2021 loppukeväästä:

* Luovan kirjoittamisen etäpäivä eläkeläisille, järjestäjänä Eläkeläiset ry

* Epikriisistä eliksiiriin, luovan kirjoittamisen päivä lääkäreille Hattulassa, järjestäjänä Voimakat

* Proosaa tai jotakin muuta? Luovan kirjoittamisen kesäkurssi (5 pv) Orivedellä,  järjestäjänä Oriveden Kampus

* Lempeää virtaa kirjoittamiseen, kesäkurssi  (6 pv) Tampereella,  järjestäjänä Ahlman

* Kaksi reilun kahden kuukauden mittaista sähköpostikurssia (lyriikka & luova kirjoittaminen) näkövammaisille kirjoittajille, järjestäjänä Näkövammaisten kulttuuripalvelu

* Runouden opintojakso (pe – su) Hämeenlinnassa osana kirjoittamisen perusopintoja, järjestäjänä Hämeen kesäyliopisto

* Kolmen tunnin työpaja selkäydinvammaisten kulttuuriviikonlopussa Kankaanpäässä, järjestäjänä Akson ry (Lukukeskuksen kautta)

* Kirjailijaluento Viita-akatemiassa Tampereella, järjestäjänä Tampereen seudun työväenopisto

* Luovan kirjoittamisen viikonloppu ruotsinsuomalaisille kirjoittajille Eskilstunassa, järjestäjänä Ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistys

* Virtuaalinen kirjailjaesiintyminen imatralaisille alakoululaisille sekä eskareille, järjestäjänä Imatran kaupunki (Lukukeskuksen kautta)

* 20 tunnin opetuskokonaisuus Tampereella Ahlman-opiston kirjoittajalinjalaisille, järjestäjänä Ahlman

* Natalie Goldberg vuoden 2009-kesäkurssin jatkokoulutusviikonloppu Orivedellä, järjestäjänä Oriveden Kampus

* Luento sanataideohjaajakoulutuksessa Hämeenlinnassa, järjestäjänä Hämeen kesäyliopisto

Muutama opetustyöhön liittyvä referenssi:

”Erinomaista ja ennen kaikkea käytännönläheistä ja kokemukseen perustuvaa, Niina tiesi, mistä puhuu. (Kurssipalaute kesältä 2020)

”Sain hyviä ideoita, ja opettajan yksittäinen palaute oli rakentavaa ja kannustavaa.” (Kurssipalaute kesältä 2020)

”Niina Hakalahti ja Natalie Goldberg, rennon kirjoittamisen mestarit, jotka opettivat meille, miten pidetään kynä liikkeellä.”  (Sirke Lohtaja-Ahonen, viestinnän kouluttaja, ja Risto Ahonen, johtamisen kouluttaja, kirjassaan Palaute kuuluu kaikille, osuudessa ”Innoituksen lähteet”)

”Perusopinnoista ehkä parhaiten on jäänyt mieleen Runous-opintojakso ja opettaja Niina Hakalahti. Niin paljon en varmasti nauranut millään muulla jaksolla, ja minä en edes pitänyt runoista. Jos olisin voinut, niin en olisi valinnut tätä opintojaksoa lainkaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Näin jälkeenpäin on kuitenkin sanottava, että onneksi oli pakko valita runous.”  (Hämeen kesäyliopiston opiskelija verkkojulkaisussa: ”Lupa onnistua – 10 vuotta luovaa kirjoittamista Hämeen kesäyliopistossa”)